Moraali

Rappeutunut moraali, rappeutunut yhteiskunta

 

Protesti

Millä tavoin ihminen voi ilmaista tyytymättömyyttään maan asioiden hoitoon? Perussuomalaisten suuren vaalivoiton ajattelen tulleen protestiäänillä, ihmiset olivat kyllästyneet poliittiseen eliitin vieraantumiseen kansalaisista, äänestäjistään. He toivoivat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, jossa veroilla kerättyä omaisuutta käytettäisiin oman maan sisällä lisäämään hyvinvointia, eikä rahoittamaan esim. Kreikan kulutusluottoa.

Kreikan lainat olivat populistinen heitto, rahoittaminen perusteltua EU:n talouden vakaudesta huolehtimista. Mutta onko Suomen valtion tehtävä suojella saksalaisten ja ranskalaisten pankkien sijoituksia? 2,7 miljardin laina on saman suuruinen kuin nyt tehtävät opetussektorin leikkaukset. Tässä vaiheessa median kautta alkoi talouspolitiikan varsinainen hämmentäminen. Talous ja politiikka viihteellistyi niin paljon, että sitä tuli lööppiuutisointia. Nopeaan nettiuutisointiin siirtyminen aiheutti sen, että toimittajat eivät tarkista juttujensa faktoja ja muodostavat juttuja asiayhteydestä irroitettujen lausahdusten, irrallisten tekstinpätkien varassa. On ilmeisen normaalia uutisoida myös valtakunnallisessa mediassa yhden mieleisen asiantuntijan näkemykseen perustuva juttu. Mielipiteitä ja näkemyksiä ei kerätä sen laajemmin asiantuntijoilta, ei googlata tai käytetä edes wikipediaa tarkistaakseen, onko keskeiset faktat oikein tai löytyykö niistä ristiriitaisia näkemyksiä. Tämä 5 minuutin valmistelu jätetään ilmeisen tarkoitushakuisesti tekemättä, jotta saadaan valmiiksi asenteelliseen kirjoitukseen skandaalimainen viesti sisällytettyä. Sipilän hallituksen kustannuskilpailykyvyn uutisoinnissa tuli niin runsaasti sisällöltään täysin vastakkaista otsikointia saman päivänkin sisällä, että ei tiennyt mitä uskoa. Onko alhaisen koron lainarahalla valtion menojen rahoittaminen parempi vaihtoehto vaiko viennin edistäminen kustannuksia alentamalla? Yksikään media ei tarkastellut asiaa kokonaisuutena useampia näkökantoja pohtien, vaan heitti ilmaan mahdollisimman monia raflaavia otsikoita kuka minkäkin “asiantuntijan” nimen kautta. Puhumattakaan muista valtion menojen kattamisen mahdollisuuksista. Journalismi ei ole enää kiinnostunut totuudesta, vaan juttujen myymisestä. Pelon ja kateuden herättäminen on tullut median päävälineiksi omassa tulon muodostuksessaan.

Oman osansa poliitikot ovat tehneet ihan itse ihmisten menettäessä luottamuksensa poliitikkoihin ja politiikkaan. Kun ihminen äänestää puoluetta ja kansanedustajaa, hän antaa äänensä niille arvoille ja toimenpiteille, joita edustaja ja puolue on luvannut toteuttaa. Yhä enenevissä määrin kansanedustajat pitävät  kansanvaltaa, demokratiaa pilkkanaan. Se poliittinen tavoite, jolle ihmiset ovat äänensä antaneet, unohdetaan ja toteutetaan sitten hallituksessa ihan minkälaista politiikkaa tahansa, mikä sattuu kyseisen henkilön tai henkilön  kaverin intresseissä olemaan. Asioita tehdään ilman, että niille on äänestämällä annettua poliittista oikeutusta. Suomen perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle. Yhtenä elävänä esimerkkinä: Kokoomuslainen euromeppi käy äänestämässä vastoin yleistä mielipideilmastoa, vastoin koko muun euroryhmän kantaa, vastoin kansallista ja suomalaisten tuottajien etua USA:n tuoda halpaa GMO-rehua Eurooppaan ja Suomeen. Liekö sillä äänestyksellä yksi komissaaripaikka kaupattu. Kuinka poliitikot nykyään ymmärtävät käsitteen: kansanvalta? Miten kansan mielipide noin ylipäätään otetaan huomioon tärkeimpien asioiden suhteen?

 

Lööppijournalismi on vaikuttanut parlamentarismiin

Katselin 2015 vuoden puolella eduskunnan kyselytuntia. Hämmästyin keskustelun heikkoa tasoa. Akateemiseksi debaatiksi sitä ei voinut kutsua. Hallituksen esityksiä pitäisi parlamentarismin hengessä opposition opponoida, etsiä niistä heikkouksia, jotta hallitus voi jalostaa esityksiä paremmiksi. Jotta asiaa voisi ylipäätään kommentoida, pitäisi siitä jotain tietää. Eduskunnassa on tätä nykyä runsaasti kansanedustajia, joilla ei ole koulutusta eikä ymmärrystä käsiteltäviin asioihin. Kansalaisten turhaumat politiikkaan johtivat siihen, että he äänestivät mieluummin alemmalta koulutusasteelta tulleita populisteja, jotka osasivat sanoa, mitä ihmiset haluavat kuulla. Sääli, että varsinainen työ eduskunnassa ja puheenvuorot esimerkiksi Euroopan talouden vakausmekanismeista ovat heille sitten täyttä munkkilatinaa.

Eduskunnan kyselytunti muistuttaa medialle suunnattua teatteria, jonka päätarkoitus on hakea poliittisia irtopisteitä. Se on räksytystä median suuntaan, äänestäjien nuolemista. Päätökset on jo valiokunnissa tehty. Sen vuoksi käytetyt puheenvuorot koskevat sitä, mitä iltapäivälehdissä on edellisenä päivänä tai viikkona kirjoitettu – poliittisten irtopisteiden vuoksi.

Suomalaisen parlamentarismin rappiota edistävät poliittiset virkanimitykset. Ministereillä, hallinnonalansa korkeimmalla virkamiehellä ei ole minkäänlaisia tutkintovaatimuksia. Puolueen jäsenkirjalla kuitataan osaamisen puutteet. Suuria strategisia linjauksia voi olla tekemässä ihminen, jolta puuttuu hallinnonalansa perusosaaminen. Jäsenkirjanimityksellä täytetty virka mahdollistaa mahdollisimman helposti ohjailtavan ihmisen asettamisen virkaan. Ilman omaa asiaosaamista oleva henkilö on erilaisten etujärjestöjen, sekä puolueen muun johdon ohjailtavissa. Sen sijaan, että omalla osaamisellaan hoitaisi omaa ministeriötään parhaan tahtonsa ja osaamisensa mukaan, toimiikin hän vain kolmansien tahojen sätkynukkena.

Media rapauttaa kansanedustajien tasoa. Ihmiset äänestävät herkemmin ihmisiä, joiden kasvot ovat tutut. Tuttuus voi tulla vaikka television viihdeohjelman kautta, jossa henkilöllä on ollut rooli vaikkapa draamasarjassa. Siinä roolihahmo vaikuttaa mukavalta ja reilulta mieheltä tai naiselta. Ihmiset sitten antavat äänensä sille roolihahmolle, tuntematta ja jaksamatta ottaa selvää ehdokkaasta tarkemmin. Sama ilmiö liittyy urheilijoihin, taiteilijoihin sekä muihin julkisuudessa oleviin henkilöihin. Näkyvyys tuo tunnettavuutta, mutta yhteiskunnallista osaamista heillä ei välttämättä juurikaan ole. Julkkiksista on tullut osa puolueiden välistä valtapeliä äänistä. Massoittain ääniä, ei väliä millä keinoin ja minkälaisilla ehdokkailla.

 

Auttaako joku köyhää?

Pienituloisten asemaa ei saa kurjistaa, sanoo vasemmistolainen Ay-liike. Samaan aikaan kartellimaisia piirteitä saavan vuokra-asuntobisneksen VVO:n omistajina ovat Metallityöväen Liitto ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry, Rakennusliitto ry, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry, Ammattiliitto Pro ry, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, Tehy ry. Valtion rahalla rakennettujen pienituloisille tarkoitettujen asuntojen vuokria on perusteetta kaksinkertaistettu, voittokatteiden ollessa yli 50 %, parhaimmillaan 75 %.

Hmmm… siis jokin taho on rakentanut valtion rahalla vähävaraisille tarkoitettuja asuntoja, yht’äkkiä korottaa yksipuolisella päätöksellä vuokria kaksinkertaisiksi, ilman että asukas saa mitään vastinetta korotuksesta eikä maksa valtiolle tuloistaan mitään veroja. Tämä kuulostaa siltä, mitä järjestäytynyt rikollisuus tekee etelä-Euroopassa, kuten vaikkapa Italiassa. Suomessa kuvio on laillistettu. Olisiko SDP:n toimesta, kun esimerkiksi Antti Rinne istui aiemmin sekä Pro:n, että VVO:n hallituksessa? Kai sille jokin syy on, että PRH ei puutu voimakkaammin “yleishyödyllisen järjestön” tekemään aggressiiviseen, verovapaaseen liiketoimintaan. Lainsäätäjät sen lienevät estäneet. Verohallinnon mukaan yleishyödyllisten yhdistysten toiminta on lähtökohtaisesti voittoa tavoittelematonta. Entä jos se ei ole, vaan onkin härskiä peliä valtion ja pienituloisten kustannuksella? – Ei seuraamuksia, jos Ay-liike on hyödynsaajana. Keskustan hallinnoiman Nuorisosäätiön toimiin pystyivät sentään puuttumaan. Mutta on ihmiset ihmeellisiä. Nuorisosäätiön puheenjohtajan todettiin rikkoneen yhdistyksen omia sääntöjä lahjoittamalla yhdistyksen varoja poliittisiin tarkoituksiin. Ihminen, joka ei tunne hallinnoimansa yhdistyksen sääntöjä tai ei osaa niitä noudattaa, on silti hyvä valinta valtiota johtamaan…

Ay-liike näyttää tässä valossa korruptoituneelta järjestelmältä, joka on valmis pienituloisia kurittamaan heti, jos itse on hyödyn saajana. Köyhimpien ihmisten ostovoimaa sopii  heikentää ja valtion tukia hyödyntää täysimääräisesti voitot maksimoiden ja siirtäen ne veroitta omaan taskuun. Siinä suomalaisen vasemmistopolitiikan kuva tänään. Nämä kytkökset poliittisen eliitin ja etujärjestöjen kesken ovat menneet aivan liian pitkälle.  Ihmettelen, miten näiden liittojen jäsenten moraali sallii tämän. Loppujenlopuksi kokonaisuudet koostuvat yksilöistä. Kukaan ei tee mitään.

 

Mitä voi tehdä?

Hiljattain politiikan sisältäkin on tullut parahduksia järkevän politiikan tekemisen mahdottomuudesta. Ne harvat poliitikot, joita jopa arvostetaan, lopettavat. Kukaan ei näe näille monimutkaisille umpisolmuille ratkaisua. Äänestämällä ihmiset jo yrittivät. Se ei tuonut oikeastaan mitään positiivista, vain viihdearvoa ja lööppejä kansanedustajien toilailuista ja rikossyytteistä.

Miten saisi median jälleen kiinnostumaan totuudesta? Miten eduskuntaan saisi takaisin viisaat, johtamiskykyiset, valtiomiestaitoja ja valtion parasta ajattelevat? Moni epäilemättä ajattelee, että mahdoton tehtävä, mutta jotenkin se olisi saatava aikaan. Kuluttajina ja kansanvallan äänitorvina yksilöillä on viimeinen vastuu omasta tekemisestään. Mutta kuten kaupan tiskillä, valikoimaan ei välttämättä pysty vaikuttamaan kuin suoraan kauppiaalta pyytämällä.

Ehkä olisi mentävä maan suurimpaan mandaattiin asti – kirjauksiin perustuslakiin. Maallikkotermein: idioottien pääsy maan johtaviin asemiin on saatava loppumaan. Eli edes ministereille, jos ei kansanedustajille on saatava kirjaukset vähimmäisvaatimuksista toimenkuvaan. Mielestäni hallinnonalan ylempi korkeakoulututkinto pitäisi olla itsestäänselvyys virkaehtona. Kansanedustajalle voisi riittää alempikin tutkinto, mikäli pystyy osoittamaan olleensa useamman vuoden jo jossakin yhteiskunnallisessa luottamustoimessa. Puolueilla ei pitäisi olla sellaista mahdollisuutta, että esim. Ridge Forrester tulisi jonkin puolueen kansanedustaja ehdokkaaksi. TV-persoonana oleminen ei tee kenestäkään yhteiskuntatieteiden maisteria tai valtiotieteiden tohtoria. Poliittisten virkanimitysten kriminalisointia voisi miettiä. Valtio tarvitsee nykytilanteessaan parhaan osaamiseen, eikä kenenkään kummin serkun kaimaa hallinnollisiin johtotehtäviin. Liiketaloudellinen osaamattomuus johti järjettömiin mediaverkon ja sähköverkon myymiseen, jotka ovat valtion perusinfraa ja tulee olla aina valtion omistuksessa ihan kriisivalmiuden kannalta.

Yle:n roolia riippumattomana mediana pitäisi korostaa. Se tulisi rahoittaa valtion kassasta, mutta oikeuslaitoksen tavoin eristää ja itsenäistää politiikasta. Pikauutisointi kovin usein jakaa samalla pikatuomioita. Pienet virheet faktoissa voivat johtaa ylisuuriin reaktioihin somessa ja lukijoissa ylipäätään. Yhteiskuntarauhan ja yksilöiden oikeusturvan kannalta suotavaa olisi, että jokin mediataho pyrkisi keskittymään oikean tiedon jakamiseen ja tarkistaisi lähteet kunnolla ennen julkaisua. Ylen näkyvyyttä tulisi edelleen laajentaa myös printtimedian puolelle, jotta kuluttajilla olisi parempi mahdollisuus kaupan tiskillä valita, millaisia sisältöjä lukevat.

En tiedä pääsisikö näillä ehdotuksilla edes alkuun, ja tuskin yksikään puolue näitä ottaa muuna kuin vitsinä. Saattaa olla poliittinen itsemurha arvostella yhdenkään puolueen ehdokkaita ja kansan demokraattisesti valitsemia kansanedustajia. Toisekseen epäilen poliitikkojen kykyä tunnistaa muutostarvetta järjestelmätasolle asti ja eduskunnan kykyä viisaaseen päätöksentekoon ylipäätään. Ihmiset kuitenkin haluavat muutosta ja muutoshalukkuus kannattaa ottaa vakavasti. Nykymenoon turhautuneita on jo melko paljon ja turhaumien kanavoiminen johonkin rakentavaan on kaikkien etu. Ehkä tämä kirjoitus voisi olla joillekin sysäyksenä rakentavaan keskusteluun konkreettisista toimista oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan, jossa esimerkiksi myös pankkiirit kantavat itse riskinsä. Sen sijaan, että veronmaksajat maksavat tappiot ja pankit nostavat voitot. Muutos ei tapahdu räksyttämällä, syyttelemällä, vaan asettamalla yhteiset tavoitteet ja toteuttamalla ne. Mutta kuka sen tekee, kun kansanedustajien kunnioitus kansanvaltaa kohtaan on mitä on?

 

-Jussi Taipale

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu